FINvitational -seurahaastattelut: Kallio Rolling Rainbow

Haastateltavana Vattuvimma

 

Kuinka kuvailisit joukkuettasi ja tiimihenkeänne? Mitä turnausyleisön on tärkeä tietää teistä?

All Colours aka Allit on värikäs joukko erilaisia mutta samanarvoisia riemuidiootteja. Meistä löytyy niin tohtoreita, opiskelijoita, ensiapuhoitajia kuin vihkiytyneitä excel-velhojakin. Me edustetaan myös pelaajahistorioissamme tosi monenlaisia hahmoja: Osa joukkueen peruskivistä on ollut mukana KRR:ssä jopa sen perustamisesta asti ja kokenut kaikki Allien kehitysvaiheet huippuineen ja alhoineen, osa taas aloittanut tämän lajin parissa parin viime vuoden aikana ja on nyt oikeastaan vasta loisteliaan uransa alussa. Yhdessä meistä muodostuu elämän excel-taulukossa osiamme suurempi summa, joka pitää hauskaa radalla ja sen ulkopuolella. Me pelataan ja treenataan tosissamme mutta ei oteta itseämme liian vakavasti.

 

Kerro joukkueestasi jotain, mitä ei voi löytää teitä googlaamalla: fun facts, erityisyyksiä jne.?

Meidän motto on “Let’s always be stupid, forever!” ja tätä mantraa kyllä seurataan puujalkavitsistä toiseen. Tyhmä on uusi musta.

 

Vuoden 2016 rankingit: miten meni? Millainen ranking-kehityksenne on ollut ajan saatossa?

2016 oli iso vuosi meille. Edellinen kausi ei ollut onnistunut ihan niin kuin oltaisiin haluttu, ja me aloitettiin vuosi aika varovaisin suunnitelmin. Monet meidän tutut Eurooppa-vastukseksemme olivat onnistuneet nousemaan playoffseihin vuonna 2015 ja tiesimme itse olevamme alirankattuja – niinpä yhteiseksi tavoitteeksi nousi pian lähteä rohkeasti tavoittelemaan D2- tai jopa D1-paikkaa.

Me lähdettiin nostamaan rankingejä tosi vähillä, tarkkaan lasketuilla peleillä Dock Cityä, Bear Cityä, Auld Reekietä ja Rainya vastaan Euroopassa. Saatiin onneksi boostia myös STRD:tä vastaan pelatusta Strength Factor Challenge-pelistä, mikä teki meistä haluttavamman vastustajan rankingejä ajatellen. Kun oltiin pelattu neljäs eli viimeinen vaadittava sanctioned-peli Rainya vastaan kesäkuussa, olo oli jo kuin voittajilla. Nousumme D1-sarjaan todisti sen, mitä jo sydämiemme kätköissä tiesimmekin – että meidän paikka on selkeästi muiden Euroopan huippujengien kanssa samalla tasolla.

 

Vuosi 2016 oli teille eka kerta pleikoissa, millaista oli?

Meidän ensimmäinen playoffs-kokemus Montréalissa oli aika katkeransuloinen. Tavoitteena oli tietysti päästä pelaamaan neljä peliä; erityisesti sydämessä siinsi toive päästä pelaamaan KRR:n idoleita, Texas Rollergirlsiä vastaan. Valitettavasti se haave kaatui ensimmäiseen peliin ja ensimmäiseen tappioon Rocky Mountainia vastaan tiukalla häviöllä. Myös seuraavat pelit päättyivät niukasti vastustajien hyväksi. Tasaiset pelit kertoivat toki siitä, että oltiin ansaittu paikkamme D1-sarjassa. Ehkä meiltä silti vielä puuttui joukkueena turnauskokemusta, jolla oltaisiin voitu kääntää pelit meidän voitoiksi. Kaiken kaikkiaan pleikkarit olivat meille iso oppimisen paikka. Niiden jälkeen ollaan lähdetty muuttamaan paljon meidän yhteistä treenaamista ja tavoitteita jatkoa ajatellen.

Tämä vuosi on tosi erilainen, ja joukkueessa on paljon pelaajamuutoksia verrattuna viime kauteen. Tavoitteena on pelata paljon enemmän pelejä kuin 2016 ja säilyttää sija rankingeissa top 30–50 välillä. Koska WFTDA:n divisioonarakenne on muuttunut ja molemmissa sarjoissa pelaa vähemmän joukkueita kuin ennen, haluamme tänä vuonna keskittyä uuden joukkueen yhteispelin hiomiseen ilman sen kummempia paineita siitä, kumpaan sarjaan päädytään.

 

Varsinkin aiemmin rankingien nostaminen on vaatinut runsaasti reissaamista valtameren yli ja tämähän on pääsääntöisesti hintavaa hommaa. Millaisia pulmia te olette kohdanneet matkustamisen rahoittamisen tiimoilta ja miten te ne olette ratkaisseet?

Jepa, ja vaikka viime vuosi matkusteltiinkin pääosin Euroopassa, rahaa saa uppoamaan myös niihin reissuihin. Tänä vuonna matkustuskuluja on onneksi onnistuttu vähentämään keskittymällä kotipelien järjestämiseen, ja meidän toistaiseksi ainoat vieraspelit pelattiin huhtikuussa Boardwalk Empire -turnauksessa Santa Cruzissa, Kaliforniassa. Muuten me ollaan onnistuttu tuomaan derbymaailma tänä keväänä tykömme Helsinkiin: ensin meidän suljetulla Farewell to Forearms -miniturnauksella ja nyt FINvitational-viikonlopulla.

Muuten matkakulujen kattamiseksi me tehdään joukkueen ja seuran voimin varainkeruuta mm. talkootyöllä festareilla ja messuilla, keräämällä sponsoreita ja lahjoituksia, merch-myynnillä, bootcampeilla ja valmennuskeikoilla sekä omien tapahtumien lipputuloilla.

 

KRR on pelannut sekä Tukholmaa, HRD:tä että Rainya melko lähiaikoina. Tuntuuko ikinä siltä, että pelaatte aina vain samoja joukkueita vastaan uudestaan ja uudestaan? Onko tämä etu vai haitta vai ehkä jotain muuta?

Tuttuja joukkueita vastaan pelaamisessa on tietty etuja, etenkin se että vastustaja-analyysien tekeminen ja peleihin valmistautuminen on helpompaa. Ja kun edellä puhuttiin tähän lajiin uppoavista matkakuluista, on tosi mahtavaa että D1- ja D2-joukkueet voivat pelata oman tasoisia pelejä myös Euroopassa ja tavoitella pleikkaripaikkoja ihan kotimantereella.

Mutta tietysti itselle uusia joukkueita vastaan on jännittävää pelata. Niistä peleistä oppii taas aivan uusia ratkaisuja ja erilaisiin strategioihin vastaamisessa, eikä vastustaja ole myöskään niin valmis reagoimaan meidän pelityyliin ja nikseihin. Parasta meidänkin ranking-nousussa on ollut se, että sitä kautta on auennut ovet uusiin turnauksiin ja me ollaan päästy pelaamaan uusia kovisjengejä vastaan, sekä Euroopassa että suuressa maailmassa. Sen takia meidän on mahdollista kehittyä entistä kovemmiksi itsekin.

 

Sana on vapaa: Kerro ihmeessä lisää, jos mieleesi tulee jotain mitä derbymaailman tulisi ehdottomasti tietää teistä!

Jos haluaa yhtyä meidän uuteen joukkuehuutoon, niin siitä vaan! Tässäpä sanat.

Are we gonna win? MAYBE!

Does it matter? NOT REALLY!