Luistelun kymppikurssi oli menestys – seuraava on jo tulossa

Vielä syyskuun alussa Emmi Kaartinen oli aivan varma, ettei hän ikinä oppisi luistelemaan. Kuukautta myöhemmin hän harjoittelee pivot-käännöksiä kahvia keitellessä ja uskaltaa vetää jalkaan myös pikaluistimet. Kallio Rolling Rainbow’n ja Helsingin Luisteluakatemian seuraava luistelukurssi alkaa marraskuussa.

Emmi Kaartinen ja roller derby -valmentaja Ville Koivula kertovat, mitä syksyn ensimmäiselle luistelun kymppikurssilla tehtiin.

Mitä kurssilla on tehty?

Koivula: Olemme aloittaneet luistelun perustaidoista, jotka ovat pitkälti samat kaikissa luistelulajeissa. Käytännössä on esimerkiksi opeteltu sitä, missä painopisteen tulee olla, kuinka olla stabiili yhdellä jalalla, miten käytetään luistimen tai rullien kantteja (edgejä) ja miten nämä taidot sitten yhdistetään siihen, että pystytään lopuksi luistelemaan esimerkiksi kierros radalla ympäri hyvällä tekniikalla ja oikeassa luisteluasennossa.

Luistelutaitojen lisäksi olemme pelanneet ensimmäisistä harjoituksista asti roller derbyä vasta-alkajille soveltuvilla säännöillä.

Kaartinen: En ole ikinä ennen oikeestaan luistellut, mitä nyt koulussa oli pakko kaunoluistimilla jäällä talvisin. Pari kertaa olen kokeillut quadeja ennen kurssille tulemista. Kurssilla on ollut tosi kivaa! Yllättävän helppoa myös, olin aivan varma, etten ikinä oppisi luistelemaan. Ilmapiiri on kannustava ja ihmiset kivoja. On ollut helppoa omaksua perushommat niin, että pääsee liikkumaan ja tulee turvallisempi ja varmempi olo luistimilla. Tekniikat tietysti kehittyvät sitten ajan myötä.

Mitkä harjoitukset ovat jääneet erityisesti mieleen?

Kaartinen: Peliharjoitukset ovat olleet todella mieleenpainuvia. On ollut myös hieno huomata, kuinka meidän ryhmämme on kehittynyt kurssin aikana ja mennään nopeammalla tempolla. Isoin haaste tähän asti minulle on ollut kääntyminen “vauhdissa” 180 astetta… Joka aamu, kun odottelen kahvin keittymistä, olen yrittänyt harjoitella pivotointia sukkasilteen (voit katsoa esimerkiksi tästä videosta, mitä pivotointi tarkoittaa).

Pikaluistimet ovat osoittautuneet kuumottaviksi. Niiden jälkeen quadit tuntuvat aina tosi turvallisilta ja tasapainoisilta! Pikaluistinten käyttökin on ollut kuitenkin tosi siistiä. Siitäkin olen huomannut, että ei se ehkä niin mahdotonta ole kuin miltä tuntui ekan kerran, kun veti ne jalkaan.

Hetkinen, pikaluistimet?

Koivula: Kurssilla on käytetty inline-pikaluistimia noin 3-4 harjoituksessa. Ne auttavat hahmottamaan luistelutekniikkaa, ja kurssilaiset pääsevät tutustumaan samalla myös erilaisiin luistimiin. Kurssi on rakennettu yhteistyössä Luisteluakatemian kanssa, ja haluamme kaikki mukaan luistelemaan ja jatkamaan luisteluharrastusta, vaikka roller derby ei olisikaan oma laji tällä hetkellä.

Tavoitteena on, että alkeiskurssilaiset pääsevät tulevaisuudessa halutessaan jääkauden alkaessa kokeilemaan taitojaan myös jäällä.

Mitä hyötyjä pikaluistelun harjoittelemisesta on roller derbystä haaveilevalle?

Koivula: Quad-luistimilla tietyt asiat ovat helpompia, ja esimerkiksi painopisteen tai luistinten edgejen käyttäminen on myös mahdollista tehdä huomaamattaan väärällä tavalla. Inline-luistimet antavat kurssilaisille mahdollisuuden hahmottaa itse, mitä oikea luistelutekniikka vaatii, kun luistimet ovat sellaiset, joilla helpommin huomaa virheet.

Valmentajana arvioisin, että kilpailijoihin verrattuna Suomen vahvuus roller derbyssä eivät ole koskaan ollut luistelutaidot. Siitä ovat joskus jopa korkeimmalla kilpatasolla myös vastustajat ystävällisessä mielessä vitsailleet. Toivon kurssin auttavan saavuttamaan sen, että Suomessa roller derbyn aloittaneet tunnetaan tulevaisuudessa erityisesti hyvistä luistelutaidoistaan.

Mitä haluaisit sanoa heille, jotka miettivät kurssille lähtemistä?

Kaartinen: Luistimilla on kiva viipottaa, ja tulee mahtava fiilis, kun huomaa oppineensa juttuja! Olen varmaan kolme-neljä vuotta miettinyt kurssille menemistä. Kaksi vuotta sitten hankin omat luistimet, ja siitä kaksi vuotta eteenpäin päädyin toteuttamaan tämän. En enää keksinyt esteitä osallistumiselle niin oli pakko tulla. Ja kyllä kannatti. 40 euroa on tosi vähän siitä kaikesta, mitä kurssilla oppii.

Lähdin mukaan sillä ajatuksella, että haluaisin käyttää luistimia kulkuvälineenä, mutta kurssin myötä on alkanut itse derbykin kiinnostamaan. Aion osallistua myös seuraavalle kurssille, koska luisteleminen on kivaa ja haluan oppia lisää.

Homma vaikuttaa kivalta, miten pääsen mukaan?

Luistelua ja quad-luistimia voi tulla kokeilemaan ilmaiseksi avoimille kokeilukerroille. Seuraavat kokeilukerrat järjestetään perjantaina 26.10. klo 18–20 ja lauantaina 27.10. klo 9–11 Pasilan UH&FIX Urheiluhallissa (Radiokatu 22).

Syksyn toinen Kallio Rolling Rainbow’n ja Luisteluakatemian kymppikurssi järjestetään 2.11 –8.12. Kurssilla on kaksi harjoituskertaa viikossa, perjantaisin klo 18-20 ja lauantaisin klo 9-11. Myös kymppikurssin harjoitukset järjestetään Pasilan Urheiluhallissa. Ville Koivulan kanssa kurssia pitää Luisteluakatemian vetäjä, hollantilaissyntyinen pikaluisteluvalmentaja Carolien Hunneman.

Voit lukea lisää kurssista täältä. Löydät tapahtuman myös Facebookista.

Kurssin jälkeen voit jatkaa luisteluharrastusta roller derbyn tai pikaluistelun parissa tai ihan omaksi iloksesi. Tervetuloa mukaan!

Kallio All Colours players standing together with their backs to the camera.