Tunnelmia Urheilugaalasta

Maanantai-ilta Hartwall Arenalla päivää ennen vuoden 2017 Urheilugaalaa: teippaamme lähtösuoran ja puolet ykköskaarteesta aivan punaisen maton viereen. Kaarre viistää matonreunaa. ”Kyllä ne katsojat osaa siitä peruuttaa, jos näyttää, että tullaan päälle”, tuumaamme.

Meillä ei ollut valinnanvaraa – käytimme kaiken mahdollisen tilan millilleen. Jostain syystä itse areena oli nimittäin varattu Urheilugaalan juhlallisuuksille eikä roller derbyn näytösottelulle.

Seuraavana päivänä palasimme punaisen maton viereen derbykamojen kanssa. Olimme mukana gaalassa Plan Suomen yhteistyökumppaneina. Me esittelimme derbyä ja Plan kertoi Girls Can -hyväntekeväisyyskampanjasta. Ainakin lajinäkyvyyden kannalta ilta meni putkeen: ihmiset jäivät katsomaan, mitä pisteellä oikein tapahtuu, ja kyselivät kiinnostuneena lisää lajista.

Kallio Rolling Rainbow Urheilugaalassa 2017

Urheilugaalan vieraat jäivät ihmettelemään derbyä isoina ryppäinä. Osa meistä selitti katsojille, mistä on kyse, osa painoi täysiä lähtöjä muutaman metrin radalla. Oma tuomari ja jam timer olivat tietenkin mukana!

Ensin ohi menivät kutsuvieraat gaalamekkoineen ja puvuntakkeineen. Kerroin eräälle vanhemmalle herralle, miten Suomessa on kovatasoista derbyä, ja miten molemmat helsinkiläisjoukkueet, Kallio ja Helsinki, pärjäävät maailmalla. ”Onpa hieno asia! Miksi en ole kuullut tästä lajista aiemmin?” hän tivasi. Niinpä, hyvä kysymys. Olisikohan syy urheilujournalismissa vai missä?…

Roller derbyä urheilugaalassa 2017

Jotta aika ei kävisi pitkäksi, vaihtelimme rooleja. Kuvassa blokkeriksi vaihtanut jammeri blokkaa jammeriksi vaihtanutta blokkeria. Iloista hommaa, ilmeisesti.

Olimme Hartwall Arenalla yhteensä yli viisi tuntia, joista reilut kolme tuntia oli täyttä toimintaa. Taisimme kaikki yllättyä siitä, miten rankkaa monituntinen edustaminen onkaan. Ihan erilaista kuin turnausväsymys! Mutta vaikka lopuksi kaikki olivatkin aika lailla piipussa, hymy ei hyytynyt keneltäkään. Oli niin kivaa, kun yleisö tykkäsi ja halusi kuulla lisää lajista!

Roller derbyn pelaajia nauratti Urheilugaalassa 2017

Tässä kootaan rivejä yhden lähdön jälkeen. Kaikki mokat lähinnä naurattivat, ja katsojillahan ei ollut mitään hajua siitä, menikö äskeinen ”jami” putkeen vai ei. Meno näytti luultavasti aika rytinältä ulospäin.

Oli upeaa päästä osallistumaan Urheilugaalaan ja edistää roller derbyn näkyvyyttä. Hienoa hommassa oli myös se, että yhteistyökumppanina oli hyväntekeväisyysjärjestö. Kiitos Plan Suomi, meillä oli huippua!

Roller derby -lajiesittely päättyi hikirinkiin Urheilugaalassa 2017

Lopuksi tietenkin pakollinen hikirinki. On nämä meidän tyypit vaan niin parhaita ettei mikään.

Ai niin, osasivatko katsojat peruuttaa tarvittaessa suojaan siitä radan reunalta? Sanotaan näin, että moni ohikulkija taisi löytää itsestään yllättävän nopeita reaktiokykyjä.

Lue täältä aiempi Urheilugaala-postaus: Kohti Urheilugaalaa – queeristi tyttöjen puolella tietenkin!

Voit tukea Planin Tyttöjen puolella -kampanjaa tekemällä lahjoituksen täällä 31.1.2016 asti! Jo pienestä summasta on hyötyä. Kiitos!

Kirjoittaja Leila Gay #10 eli tuttavallisemmin Stefu on Kallio Rolling Rainbow’n yhdenvertaisuustoimikunnan vetäjä sekä roller derby -lehti Karun päätoimittaja. Lisäksi hän on nouseva panhuilutähti.

Kuvat: Ville Lahtinen / Plan International Suomi